Uutiset

13.11.2019

KKO 2019:76 – Työsuhteen päättämissopimuksen pätemättömyys

Korkein oikeus julisti työsuhteen päättämistä koskevan sopimuksen oikeustoimilain 33 §:n nojalla pätemättömäksi, koska työntekijälle ei ollut varattu riittävää harkinta-aikaa, eikä mahdollisuutta käyttää apunaan asiantuntijaa sopimuksen arvioimiseksi. Työsuhteen päättämissopimuksella tarkoitetaan työnantajan ja työntekijän yhteisymmärryksessä työsuhteen aikana tehtävää sopimusta työsuhteen päättämisestä.

Lue lisää
27.6.2019

Yksityisten osakeyhtiöiden vähimmäis­pääomavaatimus poistuu heinäkuusta 2019 alkaen

Kynnys osakeyhtiön perustamiselle laskee heinäkuun alussa, kun lakimuutoksen seurauksena yksityisten osakeyhtiöiden vähimmäispääomavaatimus poistuu. Uudistus vähentää uusien yhtiöiden perustamisvaiheen kustannuksia, kun yhtiö voidaan perustaa kokonaan ilman osakepääomaa, eikä uudelta yrittäjältä kulu varoja asiantuntijapalveluihin, joita osakepääoman maksu on aiemmin edellyttänyt.

Lue lisää
14.6.2019

Yhteisön tosiasialliset edunsaajat on rekisteröitävä kaupparekisteriin 1.7.2019 alkaen

Yhteisöjen hallinnollinen taakka lisääntyy heinäkuun alusta, kun jatkossa osakasluettelon ylläpitämisen lisäksi yritysten on rekisteröitävä kaupparekisteriin kaikki yhteisön tosiasialliset edunsaajat.

Lue lisää
27.2.2019

Uusi työaikalaki osa III – Enimmäistyöaika ja lepoaikoja koskevat muutokset

Säännöllisen työajan ylittäminen ja lepoajat eivät tule muuttumaan merkittävästi kokonaisuudistuksen myötä. Yli- ja hätätyö enimmäismäärät tulevat kuitenkin muuttumaan, koska ne lasketaan jatkossa osaksi enimmäistyöaikaa. Kuten osissa I ja II mainituissa muutoksissa, myös lepoaikojen osalta on kiinnitetty huomiota työhyvinvointiin.

Lue lisää
20.2.2019

Uusi työaikalaki osa II – Työajan pidentäminen, liukuva työaika, joustotyö ja työaikapankit

Uusi työaikalaki tulee lisäämään työntekijän ja työnantajan sopimusvapautta. Vuoden 2020 alusta alkaen työnantaja ja työntekijä voivat sopia entistä vapaammin työajan järjestämisestä heille parhaiten sopivalla tavalla. Tässä osassa käsittelemme enimmäistyöaikaa sekä lepoaikoja koskevia muutoksia.

Lue lisää
11.2.2019

Uusi työaikalaki osa I – Työajaksi luettava aika ja yötyön rajoitukset

Työaikalaki tulee voimaan 1.1.2020 ja kumoaa samalla vuoden 1996 työaikalain, joka ehti olla voimassa yli 23 vuotta. Tämän päivän työnteko ei ole enää niin vahvasti paikkaan ja aikaan sidottu kuin ennen, ja se on pyritty huomioimaan myös uudessa työaikalaissa. Kokonaisuudistuksen tarkoituksena on ollut lisäksi kiinnittää entistä enemmän huomiota työhyvinvointiin sekä mahdollistaa työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen työnantajan ja työntekijän tarpeiden mukaisesti.

Lue lisää
11.9.2018

Luottamuksellisen tiedon rajoittaminen kilpailukielto- ja salassapitosopimuksin

Kilpailukieltosopimusten kasvanut käyttö erityisesti keskitason johtajiston ja asiantuntijoiden työsopimuksissa on herättänyt viime aikoina runsaasti keskustelua. Julkaistuista selvityksistä (mm. Työ- ja elinkeinoministeriö 18/2018 ja Aalto-Yliopisto, Akava Works 1/2018) ilmenee, että työntekijöiden kilpailukieltosopimusten määrä on kasvanut huomattavasti. Laadittujen kilpailukieltosopimusten peruste ei kuitenkaan usein täytä lain edellyttämää erityisen painavaa syytä.

Lue lisää
20.8.2018

Poistuuko yksityisen osakeyhtiön vähimmäispääomavaatimus?

Osakeyhtiöiden vähimmäispääomavaatimuksesta ja sen tarpeellisuudesta on keskusteltu aina ajoittain edellisestä osakeyhtiölain kokonaisuudistuksesta vuodelta 2016 alkaen. Viime viikolla pääomavaatimuksesta luopuminen otti askeleen konkreettisempaan suuntaan, kun oikeusministeriö asetti 9.8.2018 lausunnolle lakiesitysluonnoksen yksityisten osakeyhtiöiden vähimmäisosakepääomavaatimuksesta luopumiseksi.

Lue lisää
1.6.2018

Pelisäännöt nollatuntisopimusten käytölle muuttuivat

Vaihtelevaa työaikaa eli ns. nollatunti- ja nollatyösopimuksia koskevat lainmuutokset astuivat voimaan 1.6.2018. Uuden sääntelyn myötä muutoksia tuli työsopimuslakiin, työaikalakiin, työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettuun lakiin sekä työttömyysturvalakiin.

Lue lisää
20.9.2017

Applex kansainvälisen Ally Law:n jäseneksi

Asianajotoimisto Applex on liittynyt jäseneksi kansainväliseen Ally Law -verkostoon ainoana asianajotoimistona Suomessa. Ally Law koostuu johtavista liikejuridiikan osaajista eri puolilla maailmaa. Maailmanlaajuiseen palveluverkostoon kuuluu 61 lakialan yritystä ja yli 2000 lakimiestä ympäri maailman. Applexin asiakkaat saavat verkoston kautta laadukkaita ja kustannustehokkaita oikeudellisia palveluita globaalisti.

Lue lisää